Juoksukilpailussa on kyettävä pitämään puolensa. Häviämispelkoa voidaan vähentää mm. seuraavilla asenteilla (aakkosjärjestyksessä):
- asetetaan välitavoite, josta nautitaan palkkio
- jos tunnetaan itsensä sairaaksi, jätetään kilpailu väliin
- juostaan ensisijaisesti vain itseä varten
- ollaan rohkea, sillä rohkea ihminen ei voi olla pelkuri
- on asetettu tavoite josta itse pystyy suoriutuvansa
- on riittävää tehdä parhaansa
- opetellaan erilaisia kilpailupaineen hallintakeinoja
- pyritään oppimaan virheistä
- vältetään selittelyjä (otetaan vastuu suorituksesta). (Ei tekijätietoja 2001, 50–51.)
- henkilö, joka ei ota riskejä, ei tee mitään, ei ole mitään, eikä hänellä ole mitään
- riskejä ottamattomat henkilöt kukaties välttyvät kärsimykseltä ja surulta, mutta he eivät elä, kasva, opi, muutu, rakasta tai tunne. He ovat asenteittensa orjia, jotka eivät ole vapaita
- riskinottoon sisältyy epäonnistumisen mahdollisuus
- vaarallisinta elämässä on se, ettei ota riskejä
- vain riskeihin valmis on vapaa. (Ei tekijätietoja 2001, 51.)
KIRJALLISET LÄHTEET:
Ei tekijätietoja. 2001. Kilpailun pelko ”Olisin varmaan pärjännyt kunhan vain…”. Juoksija-lehti 8 (31. vuosikerta, 50–51.). Ei julkaisupaikkaa: Kustannus Oy Juoksija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.