maanantai 17. toukokuuta 2010

Oulun juoksuihme 2002: Lauri Lajunen

Lauri Lajunen on keski-ikäinen oululainen henkilö jolle liikunta on elämän suuri nautinto. Hän mm. hiihtää 50 km, hyppää K30-hyppyrimäestä, käy kuntosalilla, pelaa poikansa kanssa sulkapalloa ja kerää perhosia sekä toimii Superpesis Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Hänen kesähuvilansa (Luumäellä) on neljännesmaratonin etäisyydellä lähimmästä kaupasta ja toiseksi lähimmän kaupan etäisyys on puolimaratonin verran. (Hannus 2002, 28–30.)
”Onhan se jo yhtä ja toista polijää tehnyt ennenkin, mutta tämä on kyllä kaiken huippu” (työtoverit mäkihypystä teoksesta Hannus 2002, 28).
Lajunen on lukenut Oulun pääkirjaston lukusalissa Juoksija-lehteä vuosikausien ajan. Tämän vuoksi, tiedon karttuessa, jokainen maraton on sujunut aina aikaisempia paremmin (Berliini 1997: 4.15; Budapest 2000: 4.04 ja Berliini 2001: 4.06). (Hannus 2002, 28.)

Lajunen tähtää 1500 juoksukilometriin kesällä ja 1500 hiihtokilometriin talvella. Hänen kestävyysominaisuutensa sopivat ilmeisen hyvin hiihdon, pyöräilyn, juoksun, uinnin ja luistelun monilajikilpailuun (4. sija Oulun Hyvän Kunnon Kierroksessa 1992). (Hannus 2002, 30.)

Lajunen kertoo juoksevansa ollakseen positiivisempi ihminen ja ettei liikunta edusta hänen arvomaailmassaan kärsimystä eikä ryppyotsaista tosikkomaisuutta. Lisäksi hän toteaa, että jo kolmen päivän fyysinen laiskottelu saa hänet kärttyisäksi, vaikka makoilukin maistuu. Lauri Lajunen ei ole sukua Samppa Lajuselle ja hän on Oulun yliopiston pääjohtaja. (Hannus 2002, 29–30.)

KIRJALLISET LÄHTEET:
Hannus, Matti. 2002. Henkilö: Liikunta on Lauri Lajuselle elämän suuri nautinto. Juoksija-lehti 5 (32. vuosikerta, 28–30.). Ei julkaisupaikkaa: Kustannus Oy Juoksija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.