”Luisteluhiihto sekoittaa juoksua” (Timo Vuorimaa teoksesta Anttila 2009, 28).Juoksijan hiihtoharjoittelussa pitkät loivat vastamäkihiihdot vuorohiihdolla ovat perusharjoituksia. Maaston mukaan suoritettava vauhtileikki (vastamäet vetoja, myötämäet palautuksia) on toinen hyvä harjoitusmenetelmä juoksijalle. (Timo Vuorimaa teoksesta Anttila 2009, 27.)
Pitkät ja rauhalliset hiihtoharjoitukset rakentavat peruskuntoa. Hiihtoharjoituksissa tulisi kiinnittää huomio harjoituksen rakentavuuteen, ei kilometrien keräämiseen ylirasituksen uhalla. Hiihtäen suoritettu vauhtileikki tai tauotettu ylämäkiveto –harjoitus on riittävän pituinen 1 tunnin mittaisena. (Timo Vuorimaa teoksesta Anttila 2009, 27.)
Sukset on varustettava pidoltaan hyväksi harjoittelun koska harjoittelu painottuu vastamäkeen suoritettavaan vuorohiihtoon. Juoksijan tulisi harjoitella käyttäen perinteistä hiihtotapaa (liikeradat ja rytmi muistuttavat juoksua). Mikäli luistelutekniikka on hyvä (lantio pysyy ylhäällä, reidet eivät kuormitu liikaa), luistelutekniikkaa voidaan käyttää silloin tällöin. (Anttila 2009, 27.)
Juoksijan tulee opetella hyvä hiihtotekniikka ennen tehokkaan hiihtoharjoittelun aloittamista. Sukset olisi valittava niin että ylämäkeen hiihtäminen on mahdollisimman helppoa (puusuksen ominaisuudet riittävät juoksijalle hyvin, kisasukset vaativat hyvää potkutekniikan hallintaa). (Anttila 2009, 27–28.)
Talven juoksu-hiihto-monimuotoharjoittelussa tulee harjoitukset sopeuttaa joustavasti olosuhteisiin. Mikäli juoksualusta on useita päiviä liukas, juoksuharjoittelun tulisi olla ylläpitävää ja hiihdon kehittävää harjoittelua. (Timo Vuorimaa teoksesta Anttila 2009, 27.)
KIRJALLISET LÄHTEET:
Anttila, Seppo. 2009. Juoksija suksilla. Juoksija-lehti 10 (39. vuosikerta, 26–28.). Ei julkaisupaikkaa: Kustannus Oy Juoksija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.