Paljasjalkajuoksu

Paljasjalkajuoksu on perinteisten luonnonkansojen tavoin ilman sisäkiertotuellisia (pronaatiovaimennus) juoksujalkineita suoritettavaa juoksua. Lasten tulisi juosta paljasjaloin 6-vuotiaiksi saakka jalan toiminnan parhaan kehittymisen takaamiseksi. (Pekola 2000, 11.)

Juoksun askelkosketuksen tapahtuessa paljaalla jalalla liikkeen energia varastoituu alavartalon eri osiin käytettäväksi uudelleen askelponnistuksen aikana. Juoksukengän sisäkiertotuki hukkaa osan tästä energiasta. (Pekola 2000, 12.)

Juoksukenkien sisäkiertotuki suosii kanta-askelta ja paljasjalkajuoksu päkiäaskelta. Sisäkiertotuella varustettu juoksukenkä vie jalalta kyvyn arvioida juoksurasitusta ja johtaa jalkavammojen syntymiseen. (Pekola 2000, 11.)

Juoksijoiden tulisi harjoitella paljasjalkajuoksua kaikilla alustoilla joilla ei ole teräviä esineitä. Hiekka kohdistaa jalkaholviin kovan rasituksen ja se on alustana epämääräinen. Asfaltti on hyvä alusta paljasjalkajuoksuun ja vaaralliset esineet on sillä helppo havaita. (Pekola 2000, 11.)

Jalkapohjia on totutettava paljasjalkajuoksuun vähitellen. Paljasjalkajuoksua lähellä oleva juoksutapa on juosta ohuilla kilpailukengillä joissa on hyvä ja ohut välipohja. (Pekola 2000,11.)

Eräiden juoksijoiden mukaan se, että nykyaikaiset ihmiset eivät pysty juoksemaan paljain jaloin johtuu siitä, että länsimainen elämäntapa rappeuttaa jalkan toimintaa. Tuetut juoksukengät eivät poista tätä ongelmaa.

KIRJALLISET LÄHTEET:
Pekola, Tapio. 2000. Kunto & terveys: Paljas jalkaterä mahdollistaa tehokkaan juoksun. Juoksija-lehti 7 (30. vuosikerta, 12.). Ei julkaisupaikkaa: Kustannus Oy Juoksija.
Pekola, Tapio. 2000. Tuoteuutisia: Korostetaanko juoksukengissä liikaa iskunvaimennusta. Juoksija-lehti 7 (30. vuosikerta, 10–11.). Ei julkaisupaikkaa: Kustannus Oy Juoksija.