Emil Zatopekin lapsensydän

Emil Zatopekin (kestävyysjuoksija –2000) lapsensydän on ilmaus joka kuvaa Zatopekin elämänasennetta johon kuuluivat mm. avuliaisuus, kohteliaisuus, ihmettely ja hetkessä eläminen. Zatopek ei pitänyt teknistä laitteista (mm. kamerat, kellot) ja hänen mielestään ikääntyvän juoksijan tulee olla maltillinen harjoittelunsa suhteen. (Pekola 2001, 32–33.)

”Zatopekin elämänilo, innostus ja ystävällisyys ilmenevät hänen jokaisesta eleestään. Hän oli Ihminen” (mukaillen Ron Clarke teoksesta Pekola 2000, 32.)

Emil Zatopek piti ihmistä, luonnosta ja eläimistä. Hän vieraili Prahan eläintarhassa ruokkimassa elefanttia (joka tallasi kuoliaaksi sitä kiusanneen eläintenhoitajan ja joka sen vuoksi ammuttiin), tiikeriä (jonka parimetrisen olemuksen tassut eivät tunnu yksinomaan mukavilta sen noustessa pystyy koko olemuksessaan) ja virtahepoa (jota hän suuteli ruokailun päälle). (Pekola 2001, 32–33.)

Zatopekille jokainen ihminen oli ihmisolento eikä hän kiinnittänyt huomiota sosiaalisen luokituksen arvoihin. Ilmeisesti Zatopek tunsi itsesä aika ajoin itsensä onnettomaksi eläessään maailmassa jossa kaavoittuminen, teknistyminen ja virkavaltaisuus rajoittavat ihmisen elämää. (Pekola 2001, 32–33.)

KIRJALLISET LÄHTEET:
Pekola, Tapio. 2000. Suuri Suomen ystävä on poissa – Legenda elää. Juoksija-lehti 9, (30. vuosikerta, 32–33.). Ei julkaisupaikkaa: Kustannus Oy Juoksija.