Tämä rotu ei voi purra -myytti

Tämä rotu ei voi purra -myytti on virhekäsitys siitä, että tietyn rotuinen koira ei aiheuta puremavaaraa ihmiselle tai eläimelle. Koira voi purra, jos se osaa avata ja sulkea suunsa, täydellisestä puremattomuudesta ei ole takeita. (McConnell 2004, 277 ja 285.)

"Hyvä lemmikkilaatuinen koira: terve ja ei ole vaaraksi kenellekään (säyseä ja ystävällinen) kaikissa käyttötilanteissa ja kaikkina vuorokaudenaikoina" (mukaillen McConnell 2004, 283–284 ja 290–293).

Koiran huoltaja voi olla sitä mieltä, että hänen koiransa on "ystävällinen", vaikka koira on purrut ihmisiä monta kertaa. Koiran ulkonäkö ei paljasta koiran puremisherkkyyttä (puremiseston puuttumista). (McConnell 2002, 287–290.)

Osa koirista voi pennusta lähtien käyttää väkivaltaa ilman puremisenestoa. Hyvä koira voidaan pakottaa puremaan jos sille ei jätetä muuta vaihtoehtoa. (McConnell 2004, 284–285.)

"Luke (bordercollie; lammaspaimen) on kiltti, jalo ja urhea; mutta silloin tällöin lampaat käyvät sen hermoille. Minäkin haluaisin olla kiltti, jalo ja urhea, mutta se ei ole minun päätettävissäni. Saatan myös menettää malttini. Ehkä siksi Luke ja minä tulemme niin hyvin toimeen keskenämme." (McConnell 2004, 295.)

Tämä rotu ei voi purra -myytti on otettava huomioon valittaessa, kasvatettaessa ja elettäessä laumaelämää koiran kanssa. Kutakin koiraa on kohdeltava yksilön sen luonteenpiirteiden mukaan. Pennun vanhempien käyttäytymisestä voidaa arvioida pennun käyttäytymistä (hankalien vanhempien pentua ei tule ottaa koiraksi). (McConnell 2004, 277–295.)

KIRJALLISET LÄHTEET:
McConnell, Patricia B. 2004. Hihnan toisessa päässä – Opas koiranomistajan käyttäytymiseen. Alkuteos: The Other End of the Leash. Why We Do What We Do Around Dogs 2002. Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Keuruu: Tammi.